Onko EMBA-opinnoista hyötyä KTM:lle?
Teemu valmistui kauppatieteen maisteriksi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta 2007. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun Executive MBA-ohjelmassa hän aloitti opinnot 2016. Teemu kertoo lähteneensä EMBA-opintoihin, koska halusi päivittää tietojaan - aiemmista opinnoista kun oli kulunut jo tuo lähes 10 vuotta. Finanssiala on vahvassa murroksessa, jossa tarvitaan juuri sellaista uutta osaamista ja sparrausta, jota EMBA-ohjelma tarjoaa.
Jyväskylän yliopiston EMBA-ohjelmassa on murrokseen liittyvää digitalisaatiota vahvasti mukana ja lisäksi johtamista ja strategista suunnittelua, jotka kiinnostivat minua ja joihin tunsin tarvitsevani lisäoppia. Silloin kun opiskelin maisteriopinnoissa, minulla oli vahva näkemys, että tulisin valmistuttuani työskentelemään asiantuntijatehtävissä ja valitsin kursseja sen mukaisesti. Muutaman työvuoden jälkeen kuitenkin päädyin esimiestehtäviin, ja sitä kautta johtaminen tuli osaksi työtäni. EMBA-opinnoista haen nimenomaan johtamisosaamista ja uusia näkökulmia siihen.
Lisäksi Jyväskylän EMBA-ohjelma kiinnosti erityisesti sen räätälöitävyyden takia - pystyin poimimaan niitä moduuleja, jotka vastaavat juuri minun osaamistarpeisiini ja, joita pystyn hyödyntämään arjessa, hän summaa syitään EMBA-opintojen aloittamiseen.
KTM- ja EMBA-opinnot eroavat Teemun mukaan täysin toisistaan. EMBA-opinnoissa painottuu enemmän käytännönläheisyys ja opinnoista saatua uutta osaamista pystyy soveltamaan omaan työhön ja organisaatioon saman tien. Kun EMBA-opinnot alkoivat, niin tajusin, että osaan jo paljon, mutta että edelleen on paljon opittavaa ja että itsensä kehittämisen on oltava jatkuvaa, jotta pysyy ajan tasalla ja kehityksessä mukana. Työkokemus on tuonut minulle sellaista näkökulmaa ja syvyyttä, jotka mahdollistavat kyvyn ottaa uutta tietoa paremmin vastaan, kun on ymmärrys siitä mihin tämä liittyy ja miten tätä voi voi hyödyntää oman työn ja organisaation kehittämiseen.
EMBA-opinnot olivat vahva kimmoke uralla etenemiseeni
Olen pystynyt hyödyntämään opintojen oppeja työhöni ja varsinkin nyt kun tehtävät vaihtuivat, pääsen hyödyntämään myös entistä paremmin uutta johtamisosaamistani. Opiskelu aina avartaa näkökulmia ja vahvistaa uskoa omaan osaamiseen. EMBA-opinnot olivat myös vahva kimmoke uralla etenemiseeni.
EMBA-opinnot sopivat kaikille missä uravaiheessa tahansa ja olipa organisaatio minkäkokoinen tahansa, Teemu summaa. KTM-tutkinnon suorittaneille EMBA-opinnot sopivat mielestäni pääaineesta riippumatta erittäin hyvin, mutta muutama vuosi kannattaa olla kokemusta työelämästä ja mielellään eri rooleista, jotta on saanut riittävästi syvyyttä ja näkemystä eri haasteista. Haasteet kuitenkin ovat hyvin samanlaisia eri organisaatioissa.
Opinnoissa tapaa myös paljon mielenkiintoisia ihmisiä eri aloilta ja pääsee vaihtamaan kokemuksia ja myös oppimaan toisilta. Parhaat keskustelut syntyvät eri alojen opiskelijakollegoiden kanssa ja parhaat vinkit saattaa saada juuri aivan muulta alalta oman työnsä kehittämiseen. Verkosto onkin todella iso voimavara, josta on hyötyä eri tilanteissa. Monissa työyhteyksissä on huomannut, että henkilö onkin EMBA-yhteyksistä tuttu – se helpottaa ja syventää heti yhteistyötä.
Teemua haastatteli koulutuspäällikkö Sirpa Koponen, sirpa.koponen(at)jyu.fi, +358 40 836 8841