Olin tässä hiljattain taas kerran tilaisuudessa, jossa
korostettiin virheistä oppimista ja niiden sallimista. Tämän kaltaista puhetta
kuulee vähän joka paikassa. Voisi sanoa sen olevan aika lailla ajan henkeen
kuuluva. Mutta nyt pitää tehdä tunnustus: Minä en kuitenkaan tykkää tästä! Itse
kuulun vähän erilaiseen koulukuntaan: sellaiseen, joka ei halua korostaa
virheitä, vaan oppimista. Varmasti tavoite on molemmissa tapauksissa sama,
mutta minusta myös sanoman muotoilulla on merkitystä. 

Peruutetaan hetkeksi ja pohditaan, mikä tässä virheistä
oppimisessa on tavoite. Tavoitehan on se, että jonkin uuden asian kokeilusta ei ”joudu tuomiolle”, jos se ei nyt sitten onnistuisikaan toivotulla tavalla.
Virheistä oppimisessa oletetaan, että virhe on ok, kunhan et tee sitä samaa
uudelleen, koska nyt se on kerralla opittu vääräksi tavaksi. Entä, jos
keskittäisinkin huomion tuohon kohtaan “ei joudu tuomiolle”. Tämä on aivan
oleellinen ja haluaisin tarkastella sitä omana kohtanaan.  

Kokeilut mahdollistava ympäristö on sellainen, jossa
ihmiset uskaltavat tehdä asioita. Se on ympäristö, joka on turvallinen. Kukaan
ei uhkaa, naura tai solvaa. Juuri tämänkaltainen oletus antaa mahdollisuuden
keksiä ja kokeilla jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Eli taika ei olekaan
niissä virheissä, vaan ilmapiirissä, organisaatiokulttuurissa. Kun käännetään
ajatus tähän malliin, fokuksen ei siis tulekaan olla niissä virheissä, vaan
siinä, että voidaan oppia ilman pelkoa. No, tarvitaanko sitten niitä virheitä
lainkaan? Ei välttämättä, sillä onnistumisista oppiminen on ehkäpä vielä
hienompaa: ensin saa huipputunteen onnistumisesta ja sitten vielä toisen
samanlaisen, kun suorite on analysoitu ja ymmärretty syy, mikä johti
onnistumiseen.  

Tässä kohtaa tulevat sitten vielä ne virheetkin. Ei aina voi
onnistua, mutta silti voidaan haastaa tekemään ja kokeilemaan. Toki
kokeilussakin pitää aina jokin tolkku olla takana, mutta näin siis yleisesti, myös ne virheet tarjoavat hyvän hetken oppimiseen, kunhan tälle oppimiselle on
myös oma aikansa. Edellisessä virkkeessä on kaksi oleellista sanaa: “myös” ja
“kunhan”. Jos nämä ovat läsnä prosesseissa ja kulttuurissa, mahdollistaa
ympäristö silloin paljon enemmän. 

Oppimista tukevat prosessit ja tekemään
kannustava ilmapiiri ovat strategisia voimavaroja ja siten mitä suurimmassa
määrin johtamisen kysymyksiä!