Halu oppia uutta teki Jere Räisäsestä menestyvän kasvuyrityksen johtajan

EMBA-opinnot Jyväskylän yliopistossa auttoivat Räisästä kirkastamaan ammatti-identiteettinsä. Sähköasentajana uransa aloittanut yrittäjä on tarttunut viime vuosina myös luottamustehtäviin.

Jere Räisänen.jpg

Yrittäjäksi ryhtyminen suoraan koulun penkiltä on rohkea päätös. Varkautelaista Jere Räisästä ei silti pelottanut, kun hän 19-vuotiaana sähköasentajana pisti pystyyn ystävänsä kanssa oman firman. Nuorilla oli vankka usko siihen, että he pystyisivät uudistamaan toimialaansa ja tarjoamaan töitä myös kavereilleen.

– Silloin ei tullut kovin paljon mietittyä liiketoimintastrategioita tai tehtyä pidemmän aikavälin suunnittelua muutenkaan. Sitä teki töitä ”viikko kerrallaan” -asenteella, Räisänen muistelee.

Teollisuudelle huolto- ja asennuspalveluja tarjoava Elcoline porskuttikin ensimmäiset 10 vuotta rennosti eteenpäin. Kaverukset reissasivat työn perässä ympäri Suomea, opiskelivat insinööreiksi ja kasvattivat työntekijöiden määrän 20 henkeen.

Vuonna 2012 he joutuivat kuitenkin totisen paikan eteen. Yksi avainhenkilöistä jätti yrityksen, ja mukana lähti myös työntekijöitä sekä iso asiakas. Räisänen kollegoineen ryhtyi pohtimaan, miten johtamista ja liiketoimintaa pitäisi kehittää, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi.

– Sillä polulla onkin oltu siitä lähtien, hän kiteyttää.

Ammatti-identiteetin löytyminen siivitti kasvuun

Räisänen sai tutulta johtajalta vinkin Jyväskylän yliopiston EMBA-ohjelmasta ja päätti hakeutua sinne. Hetki muodostui käänteentekeväksi: hän ymmärsi, että insinöörin uran sijaan häntä kiinnostaakin nimenomaan johtaminen. EMBA-kursseilla Räisänen pääsi perehtymään niin menestyksen strategioihin, johtamisen psykodynamiikkaan kuin alan kirjallisuuteenkin.

– Löytyi aihepiiri, johon oli suorastaan ihanaa sukeltaa todella syvälle.

Uudet opit alkoivat pian näkyä myös yrityksen arjessa. Esimerkiksi johtamiseen liittyvistä toiveista ryhdyttiin keskustelemaan porukalla. Monien palasten loksahdellessa paikoilleen Elcoline alkoi kasvaa – ja on tehnyt sen jälkeen loikan 800 henkilöä työllistäväksi kasvuyritykseksi.

Vuonna 2024 Elcolinen liikevaihto nousee yrityskaupan myötä noin 100 miljoonaan. Keskimääräinen kasvutahti on ollut 40 prosenttia vuodessa, ja yritys on laajentunut myös Ruotsiin. Vaikka menestystä ei voi lukea pelkkien EMBA-opintojen ansioksi, Räisänen ajattelee, että niillä on ollut merkitystä.

– Kaari kehitykselle asetettiin silloin, ja sitten se on vain jatkunut siitä eteenpäin.

Parhaita hetkiä ovat yhteiset onnistumiset

Räisäsestä haaveiden toteutuminen on tuntunut upealta. Kasvuyrityksen pyörittäminen on silti myös kovaa työtä. Pitää mennä kohti epävarmuutta, tehdä vaikeita päätöksiä ja keskustella avoimesti kollegojen kanssa. Kaiken ytimessä on jatkuva ajattelun uudistaminen. Hiljattain Räisänen joutui esimerkiksi opettelemaan ruotsin kielen lähes nollasta muutettuaan perheineen länsinaapuriin. Hän kiittelee paikallista tiimiään tuesta urakassa.

– Nyt kieli alkaa olla sillä lailla sujuvaa, että emme enää Ruotsin päässä käytä englantia töissä.

Yrityksen kasvaessa on tullut ajankohtaiseksi opetella myös pörssiyhtiöiden hallintotapaa. Siinä apua ovat antaneet Elcolinen hallituksen jäsenet. Räisäsen mukaan riman nostoja ei pysty tekemään yksin – mutta kun tunnustaa itselleen, että nyt pitää oppia uutta, kertyy myös onnistumisen kokemuksia.

Kun saavutetaan yhdessä isoja tavoitteita, niin se antaa voimaa.


Verkostot inspiroivat kehittymään

Entä mitä seuraavaksi? Nyt tavoitteena on kasvattaa Elcolinen liikevaihto 250 miljoonaan ja tukea yrityksen itsenäistymistä. Muutama vuosi sitten Räisänen otti myös urallaan uusia askelia, kun hän ryhtyi työskentelemään sijoittajana ja muiden yritysten hallituksissa. Esimerkiksi luottamustoimi pankissa on vaatinut osaamisen laajentamista.

– Vaikka vastaan on tullut ihan uudenlaisiakin maailmoja, niin asioita pystyy oppimaan, kun vain syventyy niihin.

Inspiraatiota Räisänen hakee verkostoistaan. Niitä karttui myös Jyväskylässä: EMBA-tovereiden joukosta on löytynyt niin asiakkaita, työntekijöitä kuin sparrauskumppaneitakin – sekä tietysti Elcoline Groupin nykyinen toimitusjohtaja Leif Backman.

Räisänen muistelee EMBA-vuosiaan lämmöllä. Hän itse luki niiden jälkeen vielä kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistossa ja on iloinen siitä, että johtamisohjelma antoi lähtölaukauksen ammatilliselle kehitykselle.

– Se oli todella upea polku minun kannaltani.

Jere Räisänen

  • Syntynyt Varkaudessa vuonna 1983.
  • Perustanut ystävänsä Jouko Juvosen kanssa Elcoline Groupin, jolle myönnettiin vuonna 2018 valtakunnallinen yrittäjäpalkinto. Toimii nyt yrityksessä hallituksen puheenjohtajana.
  • Aktiivinen myös muilla areenoilla: Perustanut kasvuyrityksiä tukevan Moose Industriesin. Mukana myös Lammin Säästöpankin, 3D Talo -ohjelmistoyrityksen ja Once Energy Solutionsin hallituksissa.
  • Suorittanut Jyväskylän yliopiston EMBA-opinnot vuosina 2012–2015.
  • Asuu nykyään Ruotsin Örebrossa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.
  • Rentoutuu vapaa-ajalla viettämällä aikaa perheen kanssa. Harrastaa myös juoksua, salilla käymistä, äänikirjojen kuuntelua, matkailua ja veneilyä Päijänteellä.
  • Motto: Esteet näyttävät tiesi.

 

Luo oma menestystarinasi. Valitse JYU EMBA.