Sari Siitonen innostaa yrityksiä datan avulla viisaisiin ilmastopäätöksiin

Jyväskylän yliopiston EMBA-opinnot antoivat Siitoselle eväitä siihen, miten tärkeitä asioita voi viedä eteenpäin systemaattisesti. Hän uskoo, että syvällisestä asiantuntijuudesta on hyötyä myös johtajille.

ss.PNG

Ympäristönsuojelu ja energia-asiat ovat kiehtoneet Sari Siitosta jo pienestä pitäen. Lapsena Kerimäellä koulussa valikoituivat lempiaineiksi matematiikka ja fysiikka. Ei siis ihme, että elämä kuljetti Siitosen 1980-luvulla Espooseen opiskelemaan energiatekniikkaa ja myöhemmin edistämään ilmastotekoja suomalaisissa yrityksissä.

Asioiden kehittäminen ja päästöjen pienentäminen ovat motivoineet minua läpi uran, Siitonen kertoo.

Johtajan ammatista hän ei alun perin haaveillut, mutta asiantuntija- ja päällikkötehtävät silloisella Pöyryllä ja energiayhtiö Gasumilla johdattivat hiljalleen siihen suuntaan. Isojen kokonaisuuksien ymmärtäminen on aina innostanut Siitosta. Hän myöntää myös sanovansa herkästi kyllä uusille jutuille ja uskovansa, että monenlaiset projektit työuralla kartuttavat arvokkaita taitoja ja verkostoja.

– Mihin tahansa hommaan menee mukaan, niin aina siitä on jossakin vaiheessa hyötyä, hän kiteyttää.

Johtamisopinnot EMBA-ohjelmassa avarsivat ajattelua

Yksi uusi väylä ammatillisella polulla aukesi 2010-luvun alussa, kun Siitonen lähti mukaan Jyväskylän yliopiston EMBA-johtamisohjelmaan. Muistissa on edelleen tunne, miten ihanaa oli matkustaa pääkaupunkiseudulta junalla Jyväskylään, jossa osa kurssitapaamisista järjestettiin. Siitoseen teki vaikutuksen se, että ohjelmaan oli etsitty mukaan parhaita asiantuntijoita eri puolilta Suomea.

– Siellä oli ihan älyttömän hyviä ja innostavia luennoitsijoita.

Opinnot antoivat eväitä kokonaisvaltaiseen ajatteluun. Teknisen katsannon rinnalle avautui uusia näkökulmia johtamiseen, talouteen ja innovointimenetelmiin. Myös kurssikavereiden joukosta löytyi eri alojen ammattilaisia papista lääkäriin, mikä tarjosi jännittäviä kurkistuksia toisiin maailmoihin.

– Se oli todella mahtavaa, Siitonen muistelee.

Hän kertoo pitävänsä edelleen yhteyttä moniin EMBA-kavereihin. Joskus agendalla saattaa olla ammatillinen yhteistyö, toisinaan taas yhteinen golf-kierros.

Yrityksen perustaminen oli hyppy tuntemattomaan

Executive MBA-opintojen jälkeen Siitonen työskenteli muun muassa strategia- ja yritysvastuujohtajana Gasumilla ja kestävän liiketoiminnan johtajana Elinkeinoelämän keskusliitossa. Matkan varrella hän tutustui startup-maailmaan ja innostui ajatuksesta kehittää itsekin jotakin omaa. Rohkeutta uuden elämänvaiheen aloitus silti vaati.

– Kyllähän se oli sellainen hyppy tuntemattomaan.

Vuonna 2016 päivänvalon näki Siitosen perustama OpenCO2net-yritys, joka auttaa organisaatioita hiilijalanjäljen laskennassa. Kun moni näki päästövähennykset kustannuksina, Siitonen uskoi, että niissä saattaisi piillä liiketoiminnan mahdollisuuksia.

Nykyisin OpenCO2net työllistää jo 10 henkilöä. Yrittäjyydessä Siitosta viehättävät paitsi vastuu ja vaikuttaminen myös niihin lomittuva vapaus.

– Saa mennä oman vuorokausirytmin mukaan ja tehdä hommia silloin, kun siltä tuntuu.

Johtamiskoulutuksessa karttuneet opit ovat olleet yrittäjänkin arjessa hyödyllisiä. Siitonen myöntää olleensa aikaisemmin hieman prosessivastainen, mutta EMBA-opinnoissa hänelle kirkastui, että systemaattisuudella ja tehokkailla rutiineilla on paikkansa – ne auttavat saamaan asioita aikaiseksi.

Ilmastotyössä tärkeää ymmärtää taloutta ja teknologiaa

Entä mitä Siitonen ajattelee menestyksestä? Sitä kuvaavat mittarit ovat vuosien varrella muuttuneet. Nuorempana niihin olisi lukeutunut vaikkapa uralla eteneminen, mutta nyt hän arvostaa muita juttuja.

Että saisi läpi asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja omien arvojen mukaisia.

Työssään Siitonen nauttii siitä, kun saa yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa pohtia päästövähennyksen keinoja ja pureutua aiheisiin perusteellisesti. Yrityksensä kautta hän tahtoo auttaa eri alojen organisaatioita hyödyntämään faktapohjaista tietoa.

– Teemme työtä, jotta ilmastodata olisi luotettavaa ja kaikki päätökset voitaisiin perustaa siihen.

Urasta ilmastoalalla haaveileville Siitosella on vinkki: kannattaa opiskella ympäristökysymysten rinnalla vaikkapa rahoitusta tai tekniikkaa. Laaja-alaisesta osaamisesta on hyötyä, koska iso kuva ja pienet yksityiskohdat linkittyvät aina toisiinsa. Myös johtajille syvällinen asiantuntijuus tuo varmuutta päätöksiin, hän ajattelee. Tärkeää on silti muistaa, että työt eivät lopu tekemällä – ja siksi aivoille on suotava myös niiden tarvitsema lepo.

– Yleensä parhaat ideat tulevat mieleen vaikkapa hiihtoladulla.

Sari Siitonen

  • Kotoisin Kerimäeltä.
  • Koulutukseltaan tekniikan tohtori Aalto-yliopistosta. Suorittanut Jyväskylän yliopistossa vuosina 2011–2013 EMBA-opinnot, joiden lopputyö palkittiin vuoden parhaana.
  • Työskennellyt aikaisemmin asiantuntija- ja johtotehtävissä AFRYlla (ent. Pöyry), Gasumilla ja EK:ssa.
  • Perustanut vuonna 2016 OpenCO2net-nimisen yrityksen, jossa toimii nyt toimitusjohtajana.
  • Ollut mukana myös esimerkiksi vastuulliseen muotiin keskittyvän IVALO.COMin hallituksessa.
  • Asuu nykyisin Espoossa. Rentoutuu vapaa-ajalla golfaten, hiihtäen ja kirjojen parissa.
  • Motto: Maailma on täynnä mahdollisuuksia.

 

Luo oma menestystarinasi. Valitse JYU EMBA.